Hävettää myöntää, mutta kiinteistönvälittäjän ammatistani huolimatta tämä on ensimmäinen kertani asuntomessuilla. Kun Keski-Uudenmaan Nuorkauppakamarista kyseltiin kuka haluaisi tilaisuuden päästä tekemään blogikirjoituksen asuntomessuista, olin heti käsi pystyssä. Pyysin ystävän mukaan henkiseksi tueksi ja messualueelle johtavaa auringonkukkasiltaa ylittäessämme vitsailimme että ”pois alta, press coming through ”!
Mitä tiedän asuntomessuista tähän asti? Tiedän, että tämä on asuntomessujen 50. juhlavuosi, ja jo kolmas kerta kun ne järjestetään Tuusulassa. Tiedän, että ympäristöystävällinen rakentaminen ja kestävän kehityksen mukainen asuinympäristösuunnittelu on in, sekä jostain syystä mustat hanat. Siinäpä se.
Alkaa iskeä paniikki, olenkohan mahdollisimman huono henkilö kirjoittamaan asuntomessuista yhtään mitään? En ole lukenut juuri mitään asuntomessuja koskien, vaikka sen välttäminen vaatii jo taitoa. Sen verran asuntomessuaiheista päivitystä, juttua ja blogitekstiä joka puolelta puskee. Ihailen ihmisiä, jotka löytävät aikaa lukea saati kirjoittaa säännöllisesti blogeja sekä seurata useita sosiaalisen median kanavia. Välillä kun tuntuu saavutukselta selvitä töistä ja muista velvoitteista jotakuinkin hengissä syöttämättä lapsille pelkkiä kylmiä nakkeja. Ihmiset tuntuvat osaavan valtavan määrän hienoja nimityksiä hienoille pintamateriaaleille, sisustuselementeille ja rakentamisen eri tyyleille. Kauhukuvittelen mielessäni tulevia keskusteluja: ”Tuo Timburi Oy:n siperiantamminen kalanruotoseinäpaneeli sävynumero 5542 on i-ha-na! Mä niin haluan tuon hiekkapuhalletun mikrokuitubetoniammeen. Niin, ja mustan hanan!!” Itse tipun kärryiltä jo ennen kuin astumme kengänpohjatunnisteimella varustetusta älyovesta sisään.
Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan: saavumme messualueelle. Miten jännittävää! Onneksi on tuttuja vastassa, nimittäin maailman ihanin Hartin perhe. Messukohteen Jämerä Salmiakki #30 rakennuttajat ja omistajat Anna ja John ovat jo Helsingin Sanomistakin tuttuja.
Tuntuu hassulta puhua messukohteesta, onhan kyseessä heidän kotinsa. Lapsemme ovat ystävyksiä, ja kaksi vuotta sitten myin haikein mielin heidän edellisen kotinsa. Kaikkien näiden kauttaaltaan uutuuttaan hohtavien kalusteiden seassa on lohdullista nähdä Hartien talossa tuttuja huonekaluja ja esineitä. Tuolla on meillä pari vuotta ”hoidossa” ollut piano. Tuolla tilanjakaja, jota jo silloin koristivat postikortit, valokuvat, lasten askartelut ja piirustukset ja jota katsoessa ei voi olla hymyilemättä. Tutun pöydän ympärillä on Marimekon kankaalla Annan itse päällystämät tuolit, joiden kuosi toistui heidän edellisessä Suomen kodissaan kaikkialla verhoista serviettehin.
Muistan hetken, jolloin Hartit kertoivat villeistä suunnitelmistaan rakennuttaa messutalo ja muuttaa rakennuttamisen ajaksi Qatariin. Ajatus olisi saattanut kuulostaa korkealentoiselta, mutta tämä perhe on asunut vuosien varrella ympäriämpäri maailmaa, joten miksipä idea ei toimisi. Mikä nyt voisi mennä pieleen, paitsi jos maailmanlaajuinen kriisi sattuisi juuri samaan historian ajanjaksoon.
Niimpä niin; voihan korona! Kukaan ei silloin olisi voinut arvata, kuinka totaalista etärakennuttamisesta tulisikaan. Hartit rakennuttivat tulevan kotinsa täysin etäyhteyksien, tietokoneohjelmien, näytepalojen ja ennen kaikkea luottamuksen varassa. Siitä huolimatta priimaa pukkasi ja talo on jokaista yksityiskohtaa myöten henkeäsalpaavan upea. Upeinta on, että se on täysin rakennuttajiensa näköinen: rennon tyylikäs, moneen muuntuva sekä iloisen rohkea. Hanakin on keltainen!
Tuskailen Annalle ääneen, etten tiedä onko minulla asuntomessuista mitään uutta näkökulmaa tätä blogia varten. Hartien talo sijaitsee aivan messualueen puiston reunalla ja Anna vinkkaa, että puistoista on kirjoitettu suhteellisen vähän ja niitä voisi nostaa esille. Ja toden totta, puistoalue on aivan poikkeuksellinen. Pienten ja isompien lasten laajojen leikkialueiden lisäksi puistossa on hyötypuutarha, josta ”kuka tahansa voi poimia liperin ja ruoholaukan mausteeksi ruokapöytään tai raparperin piirakkaan” kerrotaan asuntomessujen sivuilla. On mininiittyjä, joissa kasvaa ruiskukkaa ja unikkoa. On oleskelulaitureita hulevesialtaiden äärellä, penkki- ja pöytäryhmiä, kuntoiluvälineitä, ympäristötaidetta sekä nurmialueita. Jopa lampaita!! Täällä voisi viettää koko päivän. Tulevaisuudessa koko 2 500 asukkaan Puustellinmetsän pääsee kiertämään hiekkapäällysteisiä puistoraitteja pitkin. Puiston lisäksi muuallakin asuntomessualueella on käytetty istutuksina hyötykasveja kuten mansikkaa ja puolukkaa. Miten käytännöllistä ja miksei näin ole tehty aina?
Käymme puiston jälkeen kiertämässä toinen toistaan huikeampia, nokkelampia ja ekologisempia kohteita, taloja, asuntoja, koteja. Messukohteita on kymmeniä ja jokaisessa niistä on niin paljon kaikkea upeaa, että tuntuu mahdottomalta valita, mitä nostaa esille. Pelkästään Jämerä Salmiakista saisi kirjoitettua pienen romaanin. Tuusulan kunnan sloganin henki, ”elämisen taidetta”, näkyy täällä kaikkialla.
Välittäjänä en voi olla salaa hinta-arvioimatta kohteita. Sitäkin enemmän huomaan kuitenkin miettiväni, millaisiakohan perheitä näissä kodeissa tulee asumaan. Itse rakennuksia enemmän minua kiinnostavat ihmiset niiden takana, kotiensa asukkaat ja heidän tarinansa. Miten he päätyivät tänne ja mikä heitä inspiroi? Mikä tekee juuri heille kodista kodin? Onko se jokin hauska oivallus tai kantava teema, se kuuluisa punainen lanka? Sieltä täältä poimitut ideat ja vuosikausien suunnittelutyö ja haaveilu? Ne vuosien varrella kerätyt kalusteet ja muistoesineet, jotka ylpeinä kantavat historiaansa ja jotka nyt saavat omistajiensa kanssa uuden kodin?
Koti jos mikä on henkilökohtainen asia. Koronan myötä kodin merkitys on kasvanut entisestään. On mukavaa, jos koti on viihtyisä paikka: eihän koskaan tiedä, milloin joutuu sen ”vangiksi”. Mahtavaa, että meillä on olemassa tällaiset messut, joiden aikana pääsee kurkistamaan erilaisten perheiden mielenmaisemaan sekä ammattilaisten nerokkaisiin ratkaisuihin ja ideoihin.
”Elämä on sitä, mitä tapahtuu sillä aikaa, kun teet muita suunnitelmia” Nämä osuvat Lennonin sanat ovat seuranneet Hartin perhettä kodista toiseen sisustustekstin muodossa. Filosofi Frank Martela on mukaillut tätä lausetta pohtiessaan onnellisuutta: ”Onnellisuus on sitä, mitä sinulle tapahtuu, kun keskityt tekemään itsellesi merkityksellisiä asioita.” Toisin sanoen, se syntyy sivutuotteena toteuttaessamme sitä omaa elämisen taidettamme. Mitä ikinä se sitten kenellekin tarkoittaa.
Hartit sanovat, että heidän uusi kotinsa on täydellinen heille. Tästä juuri on kyse: täydellinen koti tarkoittaa jokaiselle eri asioita. Annalle oli tärkeää saada kotiin pieni askartelusoppi, Johnille avaria, monikäyttöisiä yhteisiä tiloja. Lapset olivat myös täysillä mukana suunnittelussa. Uusi koti itsessään on hieno päämäärä, jonka merkityksellisyydestä iso osa syntyy yhteisestä tekemisestä ja suunnittelusta, tavoitteena luoda tukikohta hyvälle ja sujuvalle arjelle ja juhlalle. Elämälle, jossa on sävyjä yhtä paljon kuin Hartien alakerran wc:n tapetissa. Tässä kodissa tullaan luomaan vielä paljon onnellisia muistoja!
Jos pitäisi valita omat suosikit messuilta, ne olisivat ehdottomasti nämä:
Se, joka keksi laittaa nuo turkoosit kaapinovet kylpyhuoneeseen, on nero!
Tuusulan Rykmentinpuistossa alkavat pari vuotta kestäneet rakennusprojektit olla nyt loppusuoralla. On hienoa nähdä näin toimivia, ympäristövaikutukset huomioivia ja kestäviä ratkaisuja. Rakennusprojekti on aina ainutlaatuinen kokemus haasteineen, kompromisseineen, tuhansine työtunteineen, yllätyksineen, oivalluksineen ja riemun hetkineen. Ja lopulta, jos hyvin käy, toteutuneine unelmineen.
Nämäkin talot ovat vielä jonain päivänä paljon elämää nähneitä. Toivon, että niistä pidetään huolta ja että ne ovat silloin entistäkin arvokkaampia. Sillä mustat hanat tulevat ja menevät, mutta arvo, jonka asioille annamme pitämällä niistä huolta ja panostamalla niihin aikaamme pysyy. Kiinteistönvälittäjän ammattiin kuuluu keskeisesti asuntojen ja talojen hinta-arviointi. Kotien todellista arvoa ei kuitenkaan rahassa mitata.
Asiakas yritti kerran tingata erään myyntikohteen hintaa kertomalla, että hän ei osta tunnearvoa. Nyt vastaisin hänelle näin: Et niin, koska se ei ole myytävänä. Se ansaitaan.
Tuula Happonen
Keski-Uudenmaan Nuorkauppakamarin koejäsen ja itsejulistautunut Tuusulan asuntomessujen virallinen keittiöfilosofi
@artbeinghart
Comments